keskiviikko, 18. elokuu 2010

Uuteen arkeen

Lähes 1.5 vuotta on kulunut siitä kun jäin kotiin odottamaan pientä ihmettä syntyväksi. Viimeiset puolitoista vuotta ovat olleet elämäni ihaninta aikaa. Pienestä nyytistä on kasvanut vilkas ja vauhdikas ihana pikkupoika. Haparoiva kävely on muuttunut juoksuksi ja äitiä huudetaan kirkkaalla ja kuuluvalla äänellä. Lapseni on rohkea ja reipas, sellainen vähän omien polkujensa kulkija. Jännä huomata miten pienen persoona näkyy jo nyt käytöksessä.

Reilun viikon kuluttua pieni poikani aloittaa päiväkodin ja minä palaan töihin. Haikeana jätän tämän ainutlaatuisen ajan taakseni ja jännittyneenä sekä vähän myös pelokkaana pohdin millaista uusi arki mahtaakaan olla. Miten pikkuinen sopeutuu päiväkotiin kun on kotona kanssani saanut nauttia kiireettömästä arjesta ja jakamattomasta sylistä. Olemme puuhanneet todella paljon äitiyslomalla ja nyt olenkin halunnut rauhoittaa viimeiset viikot ihan vaan yhdessä ololle. Rauhallisia aamuja ja pitkiä lukuhetkiä sohvan nurkassa. Välillä juostaan rantaan ja puistoon purkamaan ylimääräistä energiaa. Nämä hetket talletan muistoihini yksinä parhaista hetkistä.

Kerhotossut on tilattu. Äidin työvaatteita kartutettu. Ja vielä mietin olisiko sittenkin mahdollista vielä jatkaa kotona. Tuntuu niin vaikealta olla erossa pikkuisestani kahdeksan tuntia. Tuntuu vaikealta luovuttaa hoitovastuu jollekin muulle.

Toivottavasti tämä on kuitenkin väliaikaista ja pääsen vielä uudestaan jossain vaiheessa nauttimaan äitiyslomasta. Ensin katsotaan miten tämä uusi arki kohdataan meidän perheessä.

 

lauantai, 3. lokakuu 2009

Puoli vuotta

Puoli vuotta on kulunut elämäni onnellisimmasta päivästä. Aika on kulunut kuin siivillä, joka päivä ihmettelen miten ihmeessä pieni vauvani kasvaa niin hurjaa vauhtia. Ihana vauvani. Pikkuinen on hyväntuulinen, perustyytyväinen lapsi, hurmaava hymypoika, valloittava vilpertti. Pikkuinen harjoittelee jo eteenpäin menoa kovaa vauhtia, tänään hän nousi konttausasennossa kyykylleen ja oli itsekin ihan ihmeissään uusista liikkeistään. Hän on elämäni rakkaus.

Unet ovat edelleen hyvin katkonaisia, viime yönä herättiin viisi-kuusi kertaa syömään. Taidan itse vähän liian helpolla ottaa pienen viereen rinnalle, isän kanssa nukkuessaan poika heräsi vain kaksi kertaa yössä ja söi vain toisella kerralla. Aamulla on niin ihana herätä kun pieni mönkijä pyörähtää kainaloon ja hymyilee valloittavasti.

Olen monesti miettinyt olenko erilainen äiti tälle lapselle kuin olisin ollut esikoisellemme. Ainakin olen äärettömän kiitollinen tästä elävästä lapsesta ja olen nauttinut joka hetkestä suurella sydämellä. En vaihtaisi hetkeäkään pois, en edes niitä aamu kuuden hetkiä jolloin pieni pää kurkistaa jo liian virkeänä pinnasängyn raosta. Koen ettei minulla ole oikeutta eikä oikeastaan edes syytä valittaa mistään. Esikoista on edelleen hetkittäin valtava ikävä. Hän olisi jo pian kaksi vuotias taapero. Millainenkohan lapsi hän olisi ollut? Olisikohan hänessä samoja piirteitä kuin pikkuveljessään? Sitä en saa koskaan tietää, sen tiedän että rakastan nyt enemmän kuin koskaan.

 

torstai, 4. kesäkuu 2009

Kaksi kuukautta

Pikkuinen poika pötköttelee sylissäni aamu-unilla. Pieni mutta hurjaa vauhtia kasvava poika on muuttanut maailmamme täysin kahdessa kuukaudessa. Kaikki on sujunut oikein hyvin. Poika syö hyvin, imetys lähti käyntiin heti sairaalassa ja pikkuinen on jo tuplannut syntymäpainonsa. Alkuun rytmi oli melko tasaisesti kaksi tuntia unta, syöttö, pikku hetki seurustelua ja taas unta. Nyt viimeisen viikon pikkuinen on nukkunut yön 3-4 tunnin pätkissä. Aamulla herätään viidestä alkaen tunnin välein, sängystä noustaan siinä seitsemän aikoihin, pari tuntia jutustelua ja onkin jo ensimmäisten päiväunien aika. Herra on aamuisin oikein hyvän tuulinen ja on jo pari viikkoa hymyillyt ja jutustellut. Iltaisin pientä itkua joka helpottuu tissillä ja sylillä. Olen käyttänyt kantoliina heti ensi viikoista lähtien ja ollut todella tyytyväinen hankintaa. Kaupungillekin on paljon helpompi lähteä vauva liinassa, ei tarvitse etsiskellä sopivia reittejä ja hissejä.

Olen niin onnellinen ja kiitollinen, välillä vähän väsynyt mutta senkin kestää kun pikkuinen hymyilee hampaatonta leveää hymyään. Äidinrakkaus meinaa välillä pakahduttaa, tunninkin ero pojasta saa jo ikävöimään. On tämä vaan niin uskomatonta. On ihanaa olla äiti.

sunnuntai, 5. huhtikuu 2009

Hän on täällä

Tuossa se nyt pötköttelee kapaloon käärittynä, maailman suloisin pieni poika. Vauva päätti saapua hieman etuajassa (35+5) lähes täydellisen mallisynnytyksen saattelemana. Kaikki meni erittäin hyvin. Äiti on onnesta sekaisin ja totaalisen rakastunut pieneen täydellliseen pakettiin. Kolme kiloa ja 49cm täyttä kultaa. Kiitos suojelusenkeleille.

sunnuntai, 29. maaliskuu 2009

Pidemmällä kuin koskaan

Viikko 36 on käynnistynyt, 35+4 ylitettiin heikosti nukutuilla yöunilla ja kireillä hermoilla. Mutta nyt ollaan jo pidemmällä raskaudessa kuin viimeksi eikä montaakaan viikkoa ole enää jäljellä. Vaivat ovat lisääntyneet, selkä ja lonkat kipuilevat, supistelujen päivittäistä määrää en ole edes yrittänyt laskea, toivottavasti ovat myös valmistelleet kohdunsuuta, osa supisteluista on jo ollut pikkuisen kipeitä. Joka päivä odotan ja toivon OIKEITA supisteluja, sellaisia kipeitä joista tietäisin että nyt synnytys on totta. Saattaa tosin olla että vielä muutaman viikon saan odotella. Seuraava lääkäriaika on keskiviikkona, toivon että tuolloin (36+4) päätettäisiin käynnistysajasta. Vauva liikkuu virkeästi päivittäin, peppu painaa kylkiin ja potkuja tulee ympäriinsä, ihana tuntea että tyyppi on voimissaan. Voi kun odotan niin valtavasti että vauva syntyisi elävänä ja kaikki menisi hyvin, haluaisin jo niin oppia tuntemaan tämän maha-asukkaan myös vatsan tällä puolen. Toiveikkaana jatkan odottelua vielä muutaman viikon.