Pikkuinen poika pötköttelee sylissäni aamu-unilla. Pieni mutta hurjaa vauhtia kasvava poika on muuttanut maailmamme täysin kahdessa kuukaudessa. Kaikki on sujunut oikein hyvin. Poika syö hyvin, imetys lähti käyntiin heti sairaalassa ja pikkuinen on jo tuplannut syntymäpainonsa. Alkuun rytmi oli melko tasaisesti kaksi tuntia unta, syöttö, pikku hetki seurustelua ja taas unta. Nyt viimeisen viikon pikkuinen on nukkunut yön 3-4 tunnin pätkissä. Aamulla herätään viidestä alkaen tunnin välein, sängystä noustaan siinä seitsemän aikoihin, pari tuntia jutustelua ja onkin jo ensimmäisten päiväunien aika. Herra on aamuisin oikein hyvän tuulinen ja on jo pari viikkoa hymyillyt ja jutustellut. Iltaisin pientä itkua joka helpottuu tissillä ja sylillä. Olen käyttänyt kantoliina heti ensi viikoista lähtien ja ollut todella tyytyväinen hankintaa. Kaupungillekin on paljon helpompi lähteä vauva liinassa, ei tarvitse etsiskellä sopivia reittejä ja hissejä.

Olen niin onnellinen ja kiitollinen, välillä vähän väsynyt mutta senkin kestää kun pikkuinen hymyilee hampaatonta leveää hymyään. Äidinrakkaus meinaa välillä pakahduttaa, tunninkin ero pojasta saa jo ikävöimään. On tämä vaan niin uskomatonta. On ihanaa olla äiti.