Tänään kävimme kolmannessa ultrassa. Eilen illalla olin aivan varma että pieni sydän on hiljentynyt koska en tuntenut jo tutuksi tulleita iltapotkuja ollenkaan. Nukuimme kumpikin miehen kanssa muutaman tunnin pätkissä. Olin niin varautunut pahimpaan etten meinannut aamupalalla saada mitään alas. Kerroinkin ultraavalle kätilölle heti kun pääsimme sisään huoneeseen että olen murehtinut ja jännittänyt koko yön. Kätilö kertoikin heti, saatuaan anturin vatsalleni, että pieni sydän sykkii hurjaa vauhtia. Mikä helpotus. Kaikki näytti muutenkin olevan kunnossa rakenteiden osalta ja saimme myös lähikuvaa vauvan jalkojenvälistä. Jos kaikki vaan menee hyvin saamme huhtikuussa pienen pojan, pikkuveljen enkelipojallemme.

Ulos päästyämme myös mieheni uskalsi paljastaa jännittäneensä koko yön ja varautuneensa myös kuulemaan ikäviä uutisia. Milloinkohan uskallamme uskoa että kaikki voi mennä tällä kertaa hyvin?

Pelkäänpä ettei jännitys ainakaan raskauden edetessä helpota. Olen parin viikon päästä raskauden puolessa välissä, aikaisimmat raskausmyrkytykset on todettu viikolla 20. Pelkään niin että sairastun uudelleen, vielä kun viime kerralla mitään oireita ei ilmennyt, miten osaan nyt tarkkailla riittävästi omaa vointiani?

Vauvani täyttäisi huomenna 11 kuukautta. Hän olisi jo iso poika. Näin kukkakaupan edustalla kauniita valkoisia kukkia, vien niitä huomenna haudalle ja kerron pikkuveljestä.